Life in Windhoek is good

Ensimmäiset kaksi työskentelyviikkoa Katuturan sairaalassa takanapäin, kolmattakin viikkoa on jo vähän aloitettu

Kaks ensimmäistä viikkoa mie ja mun luokkakaveri Essi oltiin  Katuturan ns. teholla eli Acute Care Unitissa.

Taksilta on aina n. 5 min kävelymatka sairaalan alueella sairaalan ovelle. // Vom taxi müssen wir immer c. 5 min. durch das krankenhausgelende bis zum eingang laufen.

Kaunis Katutura State Hospital. // Das schöne Katutura State Hospital

En itse oikein tajua että miksi kyseinen osasto ei ole teho-osasto, koska kaikki potilaat ainakin minun silmään olivat tehopotilaita. Todennäkoisesti tähänkin on syynä jokin raha-asia.

Ensimmäinen viikko meni hieman haistellessa osaston tunnelmaa, yleisestikin meidän harjottelu täällä on perushoitoa, toimenpiteissä avustamista ja sivusta seuraamista. Osastolla on päivittäin hirveästi myös paikallisia hoitaja- ja lääkäri opiskelijoita, joten usein kun jotain mielenkiintoista tapahtuu tunkee paikalle vähintään 10 henkilöä. Valmiita hoitajia on aamuvuoroissa n. 4-5 ja he jättävät käytännössä kaiken opiskelijoiden vastuulle. Turhautumiselta ei todellakaan ole voinut välttyä.

Tottakai tunnollisiakin hoitajia löytyy, mutta työskentelytyyli ja vähäisten resurssien käyttö on täällä ihan omaa maataan. Itse en kahden ekan viikon aikana työskennellyt oikeastaan yhdenkään mun standardeissa hyvän teho-osaston hoitajan kanssa.

Vaikka paikalliset opiskelijat ovat hirveän mukavia ja opastavat meitä paljon, tuntuu heiltäkin puuttuvan meidän mittakaavassa ihan perustaitoja. Esim. imun käyttö on heille ihan vierasta. 

Osaston potilaat käytännössä kaikki oli kuitenkin intuboituja, joten hengitystieimu on älyttömän tärkeää.

ACU:n "crash trolley" jossa mm. intubaatiovälineet ja ambut. ( ei defibrillaattoria, kysyin sitä ensimmäisenä päivänä ja sen kerrottiin olevan huollossa. Varalaitetta ei ollut.) // Der "crash trolley" von dem ACU; hier zufinden zb. intubations sachen und beathmungs bags. ( kein defibrillator, als ich nach ihm gefragt hab hat man mir erzählt das er grade bei der wartung ist. Ersatzt gerät gibt es nicht)

En nähnyt kenenkään koskaan tarkastavan kärriä, kerran mua pyydettiin hakemaan 7 koon intubaatioputki. Ei ollut. // Ich habe nie jemanden beim trolley checken gesehen. Ein mall wolte eine ärztin von mir einen intubatioins tubus in größe 7 haben. War nicht vorhanden.

Vaikka turhautumista ja riittämättömyyden tunnetta on ollut, Essin kanssa ollaan kuitenkin juteltu että ACU jaksolla tuli nähtyä ja koettua hirveästi kaikkea sellaista mitä suomessa ei varmaankaan kokonaisen uran aikana tulisi eteen. Muun muassa 12 vuotias poika joka sairasti tuberkuloosi-meningiittiä, rohkenen epäillä että tällästä diagnoosia tulee suomessa koskaan eteen.

Hoitajien "Kanslia" ja lääkkeiden valmistelu piste. Kärrien päällä sekoteltiin antibioottia, adrenaliinia jne. neulat vaan viuhu kun hoitajat heiluivat niiden kanssa ees taas. Antibioottia ja mm. vähissä ollutta adrenaliinia valui pöydille ja sormille. // Die schwestern station und die beiden medikamenten preparie trolleys. 

Ensimmäisen kahden viikon päätteeks käytiin ensimmäistä kertaa Katuturan "slummi" alueella, jossa työskennellään lasten soppakeittiössä. Lapset oli ihania ja sairaalan jälkeen tuntu siltä, että sillä mitä siellä tehtii oli oikeasti positiivista vaikutusta jonkun elämään. Autettiin jakamaan ruokaa, tiskattiin ja leikittiin lasten kanssa. Kauheesti lapset kaipailivat haleja ja sylittelyä.
Home of good hopessa käy päivittäin monta sataa Katuturan lasta syömässä, joillekkin kyseinen ateria on päivän ainoa ateria. Osa syö aamulla ennen kouluun menoa ja osa tulee vasta koulun jälkeen. Me oltiin paikalla keskiviikkona, jota Home of good hopen naiset kutsuvat "crazy wednesdayksi" koska keskiviikkoisin käy aina eniten lapsia. Naiset olivat älyttömän kiitollisia avusta ja kertoivatkin meille pariin otteeseen, että ilman siellä vierailevia opiskelijoita he olisivat pulassa. Meitä oli keskiviikkona 8 henkilöä auttamassa, kaikille riitti käytännössä koko ajan tekemistä.

Katuturan slummi aluetta. // Katutura slum.

                                                                              

Home of good hopen lapsia. // Kinder bei Home of good hope.

        Tokalla viikolla pääsin myös yli viikon tauon jälkeen,

 taas rakkaan harrastukseni Brasilialaisen jiujitusn pariin. Tuli jätettyä kaikki egon ja itsetunnon rippeet paikallisen salin matolle. Jotenkin raskas ilma täällä 1700 metriä merenpinnan yläpuolella vaikuttikin suorituskykyyn yllättävän paljon.

Kaikkensa antanut taistelija jo alkulämpöjen jälkeen. // Bei Thunderbolt Martial Arts in Windhoek beim training.

Ensimmäisistä viikoista palautuaksemme lähdettiinkin sitte Namibian suurimpaan kansallispuistoon, Etoshaan safarille. Reissussa oltiin torstaista lauantaihin.
Siitä luvassa oma blogiteksti heti huomenna.

Tässä sneak peakkina Etoshasta pieni kuvasarja meikäläisestä tekemässä laittomuuksia; kävelemässä auton ulkopuolella. Säikyin kun jalkaa pisti jokin, olin aivan varma että nyt tulee skorppionin avittama lähtö. // Hier als Etosha sneak peak. Eine fotoreihe von mir höchst illegal aus dem auto drausen, und von einem piiks am kleinenzeh ershrocken.

Also die beiden ersten wochen im Katutura State Hospital sind nun um, und die dritte woche hat grade angefangen.
Die zwei ersten wochen habe ich, und mein partner in crime Essi, in dem Acute Care Unit in Katuture verbracht. Das ACU soll eine light version von einer intensiv station sein, obwohl in meinen augen waren alle patienten intensiv patienten.

Der größte teil der patienten intubiert und mit diagnosen die mir in Finnland nie entgegen kommen würden. Wir hatten zum beispiel einen 12 jährigen jungen der Tuberkulose-Meningitis hatte. Er hat das ACU leider nicht überlebt.

Angestellte schwestern waren in der frühschicht 4-5.
Unser traning hier besteht überwiegend aus assistieren und zuschauen. Am meisten haben wir vitale auf ein so genantes ICU laken geschriben und den schwestern beim pflegen assistiert. Auf der station wahren gleichzeitig auch lauter einheimische studenten, also immer wenn was intresantes passierte wahren an einem bet mit einmall über 10 leute. Die schwestern haben die meisten arbeiten an die einheimischen studenten delegiert und haben selber viel zeit an der "Nurses station" verbracht.

Obwohl die studenten hier unglaublich nett sind und uns sehr viel geholfen haben, fehlten ihnen ihn meinen augen auch eine menge führ uns sehr simple manuelle fähigkeiten.

Am ende der zweiten woche waren wir zum ersten mall beim Home of good hope helfen. Im konntrast zum krankenhaus hatte ich hier wirklich das gefühl das ich was positives für die kinder bewirke. Home of good hope ist eine suppenküche für kinder in Katutura dem slum von Windhoek. Wir waren dort am Mittwoch was die frauen von Home of good hope "crazy wednesday" nennen. Am Mittwoch kommen am meisten kinder, bis zu 600 am tag. Führ die meisten ist die mahlzeit die sie dort essen die eintzige am tag.
Wir waren zu acht dort, und für alle gab es für den ganzen tag zutuhn. Wir haben essen ausgeteilt, den abwasch gemacht und mit den kindern gespielt.

Vor wir am donnerstag richtung Etosha national park gestartet sind, konnte ich nach einer weile pause auch endlich mall wieder trannieren. Ich war beim NoGi brazilian jiujitsu training in Windhoek. Ich hab mein ganzes ego und selbstbewusstsein auf der matten von Thunderbolt Martial Arts gelassen den dehn höhen unteschied konnte ich wirklich spüren.

Eben habe ich zu Essi gesagt das ich mir wirklich nur selbst das leben schwer mache wenn ich so selten in den blog schreibe. Den ich hätte so viel zu erzählen aber die energie und das schriftliche deutsch sind für heute aufgebraucht.

Ich werde morgen einen text über Etosha schreiben, und auch lauter fotos mit einarbeiten.

Seid alle ganz lieb von mir gedrückt 💓 und wisst das es mir hier super toll geht, ich werde bestimmt die besten monate meines lebens haben.

-HANNA-